Usein kysyttyä Pilke lastenhoidon palveluista

Sairaan lapsen hoito ja yksityinen lastenhoito
Tilaa lastenhoitaja tai kysy lisää, soita:
09 4245 5388
Asiakaspalvelumme palvelee sinua puhelimitse henkilökohtaisesti:
- maanantaista torstaihin klo 7–21
- perjantaisin klo 7–16
- sunnuntaisin ko 13–21

Kysymyksiä ja vastauksia perheille
Saat vahvistuksen lastenhoitajasta pikimmiten, noin puolesta tunnista kahteen tuntiin tekemäsi tilauksen jälkeen (asiakaspalvelumme aukioloajan puitteissa).
Käytännössä lastenhoitajan tilaus kotiin onnistuu useimmiten jo samalle aamulle tai päivälle. Huomioithan, että tilaus kannattaa tehdä ajoissa - vähintään päivää ennen - jos toivot tiettyä, lapsellesi jo tuttua lastenhoitajaa.
97 % tilauksista lastenhoitajamme on paikalla alle kahdessa tunnissa. Pyrimme järjestämään lapselle aina saman tutun hoitajan mahdollisimman nopeasti, jopa puolessa tunnissa - viimeistään kuitenkin vuorokauden sisällä tilauksesta.
Pilkkeen lastenhoitopalvelu on käytettävissä 24/7, eli minä päivänä ja mihin kellonaikaan tahansa. Lastenhoidon minimikesto on kotitalousasiakkailla 3 tuntia ja yritysasiakkailla 4 tuntia. Nopeimmillaan lastenhoitajamme on paikalla puolessa tunnissa tilauksesta, ja pääsääntöisesti kahden tunnin sisällä.
Kaikki lastenhoitajamme puhuvat hyvää suomea. Varaustilanteen / mahdollisuuksien mukaan lastenhoitopalvelumme on saatavilla myös ruotsin- ja/tai englanninkielisenä.
Pilkkeen lasten kotihoidon lastenhoitohenkilökunta koostuu muun muassa lastenhoitajista, lähihoitajista, terveydenhoitajista ja näiden alojen opiskelijoista. Hoitajamme ovat täysi-ikäisiä, motivoituneita ja ylpeitä alan ammattilaisia, ja heiltä vaaditaan kokemusta kaikenikäisten lasten hoitamisesta.
Hoitajiamme sitoo ehdoton vaitiolovelvollisuus, ja lisäksi hoitajiemme taustat tarkistetaan huolella rikosrekisteriotetta myöten. Valvomme palvelumme laatua säännöllisesti asiakaspalautetta seuraamalla. Perusteellinen vastuuvakuutuksemme kattaa luonnollisesti myös lastenhoitopalvelumme.
Lastenhoidon turvallisuus ja laatu on meille ehdottoman tärkeää. Pilkkeen lastenhoitajat ovat täysi-ikäisiä hoiva-alan osaajia, alan opiskelijoita tai muutoin lastenhoitotehtävistä kokemusta omaavia henkilöitä, joiden rikosrekisteriotteet ja suosittelijat on huolellisesti tarkastettu.
Kaikkia lastenhoitajiamme sitoo ehdoton vaitiolovelvollisuus.
Lastenhoidon palvelumme ja hinnat yksityisesti perheille tilattuna löydät tästä: https://www.pilkelastenhoito.fi/
Lastenhoitopalvelun hinta muodostuu perustuntiveloituksesta ja lastenhoitajan matka-ajan ja matkakustannusten korvauksista hinnaston ja yritysten palvelusopimuksen mukaan.
Pääkaupunkiseudulla Kehä III:n sekä Tampereella, Turussa ja Oulussa kaupunkialueen sisäpuolella veloitetaan matkakuluna kiinteä 5€:n korvaus lastenhoitajan matkakustannuksista työkohteeseen.
Kehä III:n, Tampereen, Turun ja Oulun kaupunkialueen ulkopuolisista tilauksista veloitetaan matka-aika tuntiveloituksena ja toteutuneet matkakustannukset. Mikäli matka suoritetaan lastenhoitajan omalla autolla, kilometrikorvaus on valtioneuvoston vahvistama veroton kilometrikorvaus.
Pilke lastenhoidon vastuuvakuutus kattaa mahdolliset lastenhoitopalvelun henkilö- ja esinevahingot. Työntekijöidemme eläkevakuutus on Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö ELOssa, ja lakisääteinen tapaturmavakuutus Fenniassa.
Tilauksen voi peruuttaa veloituksetta, jos lastenhoitajaa ei ole vielä vahvistettu asiakkaalle. Kaikki muutokset tai peruutukset tulee tehdä Pilkkeen asiakaspalveluun.
Jos lastenhoito on vahvistettu ja tilaaja peruu sen viimeistään klo 21.00 edellisenä iltana, on Pilkkeellä oikeus laskuttaa sovitusta palvelusta kolmen tunnin osalta.
Jos lastenhoito on vahvistettu ja tilaaja peruu sen myöhemmin kuin edellisenä iltana kello 21.00, on Pilkkeellä oikeus veloittaa käyttämätön aika ja palvelu kokonaisuudessaan.
Jos lastenhoitaja on estynyt suorittamaan sovittua työvuoroa (sairastuminen tai muu ylivoimainen este), Pilke pyrkii asiakkaan niin halutessa järjestämään tilalle sijaisen. Pilke ei voi kuitenkaan taata sijaisen saamista asiakkaalle.
Lastenhoitajamme tilataan soittamalla numeroon 020 768 9777 tai tekstiviestitse järjestelmänumerosta 045 739 65791
Asiakaspalvelumme on avoinna arkisin ma-to klo 7.00–21.00, pe klo 7.00–16.00 ja sunnuntaisin ja muina pyhäpäivinä klo 13.00–21.00
Tilausta tehdessäsi kerro:
* oma nimesi ja työnantajasi
* hoidon tarve (pvm + kellonajat ja päivien lkm)
* lapsen tiedot (nimi, ikä ja terveydentila)
* mahdolliset muut hoitoon oleellisesti liittyvät asiat (esim. lääkitys) ja toiveet (esim. hoitajan nimi)
Etäpäivien lastenhoitoapu ei ole verottajan näkökulmasta ”sairaan lapsen hoitoa”, vaan se on yritykselle vähennyskelpoinen kulu ja työntekijälle verotettava etu.
Sairasta lasta voidaan hoitaa kotona myös yön yli. Tarvittaessa lastenhoitaja voi hakea äkillisesti sairastuneen lapsen päiväkodista tai koulusta.
Lastenhoitajamme hoitavat lähes kaikkia lasten sairaustapauksia, poikkeuksia ovat norovirus ja rotavirus niiden suuren tartuntariskin vuoksi.
Lastenhoitajan työtehtäviin kuuluvat välittömästi hoidettavan lapsen hoitoon liittyvät tehtävät: lapsen iänmukainen ravitseminen, pukeminen, peseminen, levon tarpeesta huolehtiminen ja voinnin seuranta ja sen mukainen seuranpito. Jos lapsen hoito vaatii kuumeen mittausta ja seurantaa tai lääkkeiden antamista, lastenhoitaja pitää ohjeistaa kirjallisesti, ja lääkkeet on hyvä annostella valmiiksi.
Lastenhoitaja on sovitusti yhteydessä vanhempiin lastenhoidon aikana, ja sen päätteeksi hän myös raportoi suullisesti lapsen voinnista ja muista hoitopäivän tapahtumiin liittyvistä asioista.
Pilkkeen lastenhoitaja takaa lapselle hyvän päivän, eli turvallisen ja aktiivisen hoidon omassa kodissa. Lastenhoitajamme huolehtivat lapsesi perustarpeista, leikkivät, ulkoilevat, valmistavat ruoan ja/tai hakevat lapsen päiväkodista tai koulusta ja käyttävät vaikka viikoittaisessa harrastuksessa. Hoitajamme noudattavat aina vanhempien ohjeita.
Lastenhoitaja on sovitusti yhteydessä vanhempiin lastenhoidon aikana, ja sen päätteeksi hän myös raportoi suullisesti hoitopäivästä.
Pyrimme järjestämään lapselle aina saman tutun hoitajan. Hoitajiltamme löytyy osaamista myös erityistarpeisiin, esimerkiksi pitkäaikaissairauksiin ja kehityshäiriöihin, sillä meillä työskentelee myös sairaanhoitajia ja lähihoitajia. Vastuu lapsen lääkityksestä on aina vanhemmilla, ja siitä on annettava kirjalliset ohjeet lastenhoitajalle.
Pyrimme aina järjestämään hoitajaksi saman tutun lastenhoitajan, mutta emme voi kuitenkaan taata, että hän on vapaa juuri toivottuun aikaan. Kaikki lastenhoitajamme ovat kokeneita ja lapsirakkaita, joten voit huoletta jättää lapsesi myös toisten hoitajien hoiviin.
Yksi lastenhoitaja voi hoitaa samanaikaisesti enintään neljää lasta.
Sairaan lapsen kotihoidossa toiveena on, että hoitajan tarvitsee hoitaa vain sairastavaa lasta. Jos sairaita lapsia on useampi, yksi lastenhoitaja voi hoitaa enintään kolmea saman perheen lasta kerrallaan.
Ei tarvitse. Riittää, kun hoidettavalle lapselle on kotiin varattuna kaikki tarpeellinen hoidon ajaksi.
Kyllä voi, sovitusti vaikka viikoittain. Pilkkeen lastenhoitaja voi hoitaa lasten harrastusmatkojen kuljetukset julkisilla kulkuneuvoilla tai kävellen ja antaa paikan päällä tarvittavan tuen.
Yksi lastenhoitaja voi hoitaa samanaikaisesti enintään neljää lasta.
Sairaan lapsen kotihoidossa toiveena on, että hoitajan tarvitsee hoitaa vain sairastavaa lasta. Jos sairaita lapsia on useampi, yksi lastenhoitaja voi hoitaa enintään kolmea saman perheen lasta kerrallaan.
Lastenhoitopalvelumme laatu ja asiakastyytyväisyys on meille yksi tärkeimmistä mittareistamme. Pilke lastenhoidon NPS on erinomaisella tasolla (vaihteluväli 95-99), ja sitä seurataan säännöllisillä tekstiviestikyselyillä lastenhoitopalvelujemme käyttäjiltä. Selvitämme vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyllä myös yritysasiakkaidemme kokemusta palveluistamme.
Kaikki palaute - risut, ruusut ja kehitysehdotukset - ovat erityisen tervetulleita myös suoraan asiakaspalveluumme!
Kiinnitämme erityistä huomiota lastenhoitajiemme ja asiakasperheidemme turvalliseen ja hygieeniseen kohtaamiseen (käsihygienia!) ja kartoitamme jokaisen tilauksen tilauskohtaisesti riskitekijät huomioiden.
Erityisesti, kun perhe tilaa meiltä sairaan lapsen hoitoapua, keskustelemme ensin yhdessä kaikkien perheenjäsenten terveydentilasta selvittääksemme mahdolliset terveysviranomaisten ohjeiden mukaiset riskitekijät.
Lisäksi olemme tarkasti ohjeistaneet jokaisen lastenhoitajamme perumaan välittömästi vuoronsa, jos heillä ilmenee oireita tai heidän yleisvoinnissaan tapahtuu muutoksia.
Lapsen sairastuminen ja toipumisen aika ei ole aina ennakoitavissa, tai tilanteet ja aikataulut muuttuvat, se on arkea. Sovi tilauksen muutoksista ja/tai jatkamisesta suoraan lastenhoitajan kanssa tai ota yhteyttä asiakaspalveluumme, puh.020 768 9777. Varaustilanteen mukaan pyrimme järjestämään saman lastenhoitajan paikalle.
Kotitalousvähennys on verovähennys, jonka voi saada kotona teetettävästä kotitaloustyöstä. Vähennykseen oikeuttavaa työtä on esimerkiksi lastenhoito ja lapsiperheiden kodinhoidon palvelut. Lue tästä lisää:
Kyllä, verotukseen on mahdollista hakea muutosta oikaisuvaatimuksella. Lisätietoja voi kysyä verottajalta.
Vähennyksen saat siltä vuodelta, jolloin olet maksanut palveluntuottajan laskun tai työntekijän palkan. Saat vähennyksen joko heti verokortillasi tai verovuoden veroilmoituksessasi.
Lue tästä tarkemmin lisää: https://www.pilkelastenhoito.fi/kotitalousvahennys/
Kyllä vaikuttaa, kotitalousvähennystä ei voi käyttää, mikäli saa samaan työhön omaishoidon tukea, lasten kotihoidon tukea tai yksityisen hoidon tukea. Myös palveluseteli, korjausavustus tai myönnetty palkkatuki estävät kotitalousvähennyksen hakemisen.
Lue tästä tarkemmin lisää: https://www.pilkelastenhoito.fi/kotitalousvahennys/
Ei vaikuta, sillä kotitalousvähennyksen saa omassa kodissa tai vapaa-ajan asunnossa teetetystä työstä riippumatta siitä, onko asunto tai mökki oma tai vuokrattu.
Lue tästä tarkemmin lisää: https://www.pilkelastenhoito.fi/kotitalousvahennys/
Kyllä, sillä lahjakortilla maksettaessa vähennyksen voi tehdä nimenomaan lahjan saaja. Lahjakortin ostaja ei saa vähennystä. Lue tästä tarkemmin lisää: https://www.pilkelastenhoito.fi/kotitalousvahennys/
Perhe saa tilatusta lastenhoitopalvelusta kotitalousvähennyksen. Yrityksille etäpäivien lastenhoitoapu ei ole verottajan näkökulmasta ”sairaan lapsen hoitoa”, vaan se on yritykselle vähennyskelpoinen kulu ja työntekijälle verotettava etu.
Kysymyksiä ja vastauksia yrityksille
97 % tilauksista lastenhoitajamme on paikalla alle kahdessa tunnissa. Pyrimme järjestämään lapselle aina saman tutun hoitajan mahdollisimman nopeasti, jopa puolessa tunnissa - viimeistään kuitenkin vuorokauden sisällä tilauksesta.
Pilkkeen lastenhoitopalvelu on käytettävissä 24/7, eli minä päivänä ja mihin kellonaikaan tahansa. Lastenhoidon minimikesto on kotitalousasiakkailla 3 tuntia ja yritysasiakkailla 4 tuntia. Nopeimmillaan lastenhoitajamme on paikalla puolessa tunnissa tilauksesta, ja pääsääntöisesti kahden tunnin sisällä.
Kaikki lastenhoitajamme puhuvat hyvää suomea. Varaustilanteen / mahdollisuuksien mukaan lastenhoitopalvelumme on saatavilla myös ruotsin- ja/tai englanninkielisenä.
Lastenhoitopalvelun hinta muodostuu perustuntiveloituksesta ja lastenhoitajan matka-ajan ja matkakustannusten korvauksista hinnaston ja yritysten palvelusopimuksen mukaan.
Pääkaupunkiseudulla Kehä III:n sekä Tampereella, Turussa ja Oulussa kaupunkialueen sisäpuolella veloitetaan matkakuluna kiinteä 5€:n korvaus lastenhoitajan matkakustannuksista työkohteeseen.
Kehä III:n, Tampereen, Turun ja Oulun kaupunkialueen ulkopuolisista tilauksista veloitetaan matka-aika tuntiveloituksena ja toteutuneet matkakustannukset. Mikäli matka suoritetaan lastenhoitajan omalla autolla, kilometrikorvaus on valtioneuvoston vahvistama veroton kilometrikorvaus.
Palvelusopimus tehdään yrityksille sitoumuksetta, sopimukseen ei liity kiinteitä kuluja. Lasten kotihoidon tuntityöt (sairaan lapsen hoito ja muu tilapäinen lastenhoito) laskutetaan yritykseltä viikoittain toteutuneen palvelun käytön mukaan tuntihinnaston mukaisesti. Toimitamme yritykselle pyydettäessä raportoinnin palvelun käytöstä, ja teemme vuosittaisen asiakastyytyväisyyskyselyn.
Lomaleirit ja muut tapahtumat laskutetaan yrityksiltä erikseen kirjallisesti sovitun mukaisesti.
Tilauksen voi peruuttaa veloituksetta, jos lastenhoitajaa ei ole vielä vahvistettu asiakkaalle. Kaikki muutokset tai peruutukset tulee tehdä Pilkkeen asiakaspalveluun.
Jos lastenhoito on vahvistettu ja tilaaja peruu sen viimeistään klo 21.00 edellisenä iltana, on Pilkkeellä oikeus laskuttaa sovitusta palvelusta kolmen tunnin osalta.
Jos lastenhoito on vahvistettu ja tilaaja peruu sen myöhemmin kuin edellisenä iltana kello 21.00, on Pilkkeellä oikeus veloittaa käyttämätön aika ja palvelu kokonaisuudessaan.
Jos lastenhoitaja on estynyt suorittamaan sovittua työvuoroa (sairastuminen tai muu ylivoimainen este), Pilke pyrkii asiakkaan niin halutessa järjestämään tilalle sijaisen. Pilke ei voi kuitenkaan taata sijaisen saamista asiakkaalle.
Lastenhoidon turvallisuus ja laatu on meille ehdottoman tärkeää. Pilkkeen lastenhoitajat ovat täysi-ikäisiä hoiva-alan osaajia, alan opiskelijoita tai muutoin lastenhoitotehtävistä kokemusta omaavia henkilöitä, joiden rikosrekisteriotteet ja suosittelijat on huolellisesti tarkastettu.
Kaikkia lastenhoitajiamme sitoo ehdoton vaitiolovelvollisuus.
Pilke lastenhoidon vastuuvakuutus kattaa mahdolliset lastenhoitopalvelun henkilö- ja esinevahingot. Työntekijöidemme eläkevakuutus on Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö ELOssa, ja lakisääteinen tapaturmavakuutus Fenniassa.
Lastenhoitopalvelumme laatu ja asiakastyytyväisyys on meille yksi tärkeimmistä mittareistamme. Pilke lastenhoidon NPS on erinomaisella tasolla (vaihteluväli 95-99), ja sitä seurataan säännöllisillä tekstiviestikyselyillä lastenhoitopalvelujemme käyttäjiltä. Selvitämme vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyllä myös yritysasiakkaidemme kokemusta palveluistamme.
Kaikki palaute - risut, ruusut ja kehitysehdotukset - ovat erityisen tervetulleita myös suoraan asiakaspalveluumme!
Kiinnitämme erityistä huomiota lastenhoitajiemme ja asiakasperheidemme turvalliseen ja hygieeniseen kohtaamiseen (käsihygienia!) ja kartoitamme jokaisen tilauksen tilauskohtaisesti riskitekijät huomioiden.
Erityisesti, kun perhe tilaa meiltä sairaan lapsen hoitoapua, keskustelemme ensin yhdessä kaikkien perheenjäsenten terveydentilasta selvittääksemme mahdolliset terveysviranomaisten ohjeiden mukaiset riskitekijät.
Lisäksi olemme tarkasti ohjeistaneet jokaisen lastenhoitajamme perumaan välittömästi vuoronsa, jos heillä ilmenee oireita tai heidän yleisvoinnissaan tapahtuu muutoksia.
Yleisin käytäntö on, että leirille osallistuvien lasten vanhemmat maksavat leiristä osallistumismaksun, joten leiristä ei välttämättä aiheudu mitään kustannuksia yritykselle itselleen. Toinen vaihtoehto on, että yritys osallistuu osittain kustannusten maksamiseen tukeakseen arjen ja työn yhteensovittamista. Olemme toki tuottaneet myös leirejä, joissa työnantaja on maksanut koko leirin.
Lastenhoitajamme tilataan soittamalla numeroon 020 768 9777 tai tekstiviestitse järjestelmänumerosta 045 739 65791
Asiakaspalvelumme on avoinna arkisin ma-to klo 7.00–21.00, pe klo 7.00–16.00 ja sunnuntaisin ja muina pyhäpäivinä klo 13.00–21.00
Tilausta tehdessäsi kerro:
* oma nimesi ja työnantajasi
* hoidon tarve (pvm + kellonajat ja päivien lkm)
* lapsen tiedot (nimi, ikä ja terveydentila)
* mahdolliset muut hoitoon oleellisesti liittyvät asiat (esim. lääkitys) ja toiveet (esim. hoitajan nimi)
Etäpäivien lastenhoitoapu ei ole verottajan näkökulmasta ”sairaan lapsen hoitoa”, vaan se on yritykselle vähennyskelpoinen kulu ja työntekijälle verotettava etu.
Työelämän muuttumisen myötä (ml. isovanhempien pidentyneet työurat) ovat työnantajat alkaneet miettiä laajemmin työn ja arjen yhteensovittamisen haasteita ja keinoja tukea vanhempien lastenhoitohaasteita myös lasten ja pienten koululaisten pitkien loma-aikojen yhteydessä. Yritykset haluavat myös tänä päivänä erottua perheystävällisenä yrityksenä, joka huomioi laajemmin ja kokonaisuutena työntekijöiden työssä ja arjessa jaksamista.
Kyllä voi, mutta näistä poikkeavuuksista pitää saada tieto etukäteen ennakkoilmoittautumisen yhteydessä, jotta osaamme mitoittaa lastenhoitajien resurssit ja pätevyysvaatimukset oikein.
Pilke lastenhoidon leiripäivillä ulkoillaan, pelataan, leikitään, askarrellaan, vieraillaan erilaisissa maksuttomissa ja erikseen sovittaessa maksullisissa kohteissa. Kaikki toiminta leiriviikoille on etukäteen suunniteltua ja ohjattua ja leiripäivissä on selkeä leiriohjelmarunko.
Lomaleirien ruokailut järjestetään yrityksen omien toiveiden mukaan. Olemme ruokailleet lasten kanssa yrityksen tiloissa sijaitsevassa lounasravintolassa tai sen erillisessä kabinetissa, leiritilaan voidaan tilata lapsille lounas ja jollain leireillä vanhemmat ovat toivoneet ja halunneet lasten syövän vanhempien itsensä valmistamia ja mukaan pakkaamia lämpimiä lounaita, jotka lämmitetään ja syödään yhteisesti lounasaikaan.
Olemme tuottaneet leirejä, joihin on osallistunut eri-ikäisiä lapsia aina 3–11-v ikähaarukalla. tällöin leirien sisältö suunnitellaan yleensä kahdessa osassa, oma ohjelmarunko erikseen pienille ja isommille lapsille. Tavallisinta on rajata osallistuvien lasten ikäjakauma noin 7–9-vuotiaisiin koululaisiin, jotka ovat vielä liian pieniä ollakseen pitkiä aikoja yksin kotona. Yhdelläkin viikon mittaisella leirillä saadaan monen vanhemman monta huolta ratkaistua.
Pilke lastenhoidon toteuttamat leiripäivät järjestetään asiakasyrityksen itsensä osoittamissa tiloissa, jotka ovat yleisemmin neuvotteluhuoneita tai kokoustiloja, joskus auditorio tai liikuntasalikin on toiminut leiritilana. Leireihin voidaan sisällyttää myös erilaisia retki- ja vierailupäiviä.
Leiripäivien kesto on yleisimmin klo 8–16 tai 9–17, räätälöimme kuitenkin leiripäivät aina yrityksen omien toiveiden ja vanhempien työpäivän aikataulujen mukaisesti.
Yrityksille toteuttamamme loma-ajan leirit ovat yleisimmin 1–2 viikon mittaisia. Mikään ei kuitenkaan estä räätälöimästä juuri teidän yrityksellenne sopivan mittaista toimintaa yksittäisistä retkipäivistä kuukaudenkin mittaisiin kesäleireihin.
Lastenhoidon terveysturvallisuus
Yksi lastenhoitaja voi hoitaa samanaikaisesti enintään neljää lasta.
Sairaan lapsen kotihoidossa toiveena on, että hoitajan tarvitsee hoitaa vain sairastavaa lasta. Jos sairaita lapsia on useampi, yksi lastenhoitaja voi hoitaa enintään kolmea saman perheen lasta kerrallaan.
Kiinnitämme erityistä huomiota lastenhoitajiemme ja asiakasperheidemme turvalliseen ja hygieeniseen kohtaamiseen (käsihygienia!) ja kartoitamme jokaisen tilauksen tilauskohtaisesti riskitekijät huomioiden.
Erityisesti, kun perhe tilaa meiltä sairaan lapsen hoitoapua, keskustelemme ensin yhdessä kaikkien perheenjäsenten terveydentilasta selvittääksemme mahdolliset terveysviranomaisten ohjeiden mukaiset riskitekijät.
Lisäksi olemme tarkasti ohjeistaneet jokaisen lastenhoitajamme perumaan välittömästi vuoronsa, jos heillä ilmenee oireita tai heidän yleisvoinnissaan tapahtuu muutoksia.
Käsihygienia on kaikkein tärkein asia virusten (korona, influenssa jne.) leviämisen ehkäisyssä!
Siksi olisi mahtavaa, jos hoitajalle on kotonanne varattuna oma käsipyyhe tai talous-/käsipaperia, ja että nestesaippuaa olisi saatavilla hoitajan ja lapsen käsienpesuun.
Lisäksi käsidesiä on hyvä varata esim. eteiseen helposti hoitajan ja lapsen käytettäväksi hoitopäivän aikana.